Pivnsde Ja Menninkinen — текст песни (Rautavaara Tapio)

M&T: Reino Helismaa
Aurinko kun ptti retken,
siskoistaan ji jlkeen hetken
pivnsde viimeinen.
Hmr jo metsn hiipi,
pivnsde kultasiipi juuri aikoi lent eest sen,
kun mennikisen pienen nki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkinen ennen pivn laskua ei voi
milloinkaan el pll maan.
Katselivat toisiansa,
menninkinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: Poltat silmini,
mut en ole elissni nhnyt mitn yht ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa,
on pimess helppo taivaltaa.
J kanssani, niin kotiluolaan nytn sulle tien,
ja sinut armaakseni vien!
Sde vastas: Pekko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enk toivo kuolemaa.
Pois mun tytyy heti menn,
ellen kohta valoon lenn, niin en hetkekn el saa.
Niin lhti kaunis pivnsde, mutta vielkin
kun menninkinen yksin tallustaa
hn miettii miksi toinen tll valon lapsi on,
ja toinen yt rakastaa.